| | Ayrshire-rotu on kotoisin Skotlannista Ayrin kreivikunnasta. Se on kehitetty risteyttämällä paikallista alkuperäiskarjaa muiden rotujen kanssa. Taru kertoo, että Ayrin rannikolle v. 1263 haaksirikkoutuneen viikinkilaivaston mukana ollut karja olisi uimalla pelastautunut maihin ja näin tuonut vierasta verta paikalliseen ainekseen. Samoin tarun mukaan vuonna 1558 Espanjan kuninkaan Filip II:n laivaston, "voittamattoman Armadan", haaksirikkoutuessa Ayrshiren kohdalla rotu sai uutta verta Etelä-Euroopasta. Rodun kehittymisessä tapahtui merkittävää edistymistä 1750-luvun vaiheilla, jolloin jalostukseen käytettiin ns. Teeswater -karjaa. Samojen eläinten tiedetään vaikuttaneen paljon myös Shorthorn-rodun kehittymiseen. Teeswater-linjat polveutuivat suurimmaksi osaksi flaamilaisista ja hollantilaisista suvuista. Myös West Highland, Shorthorn ja Channel Island -rodut ovat vaikuttaneet ayrshiren kehitykseen. Skotit käyttivät varsin ennakkoluulottomasti jalostukseen kaikkia rotuja, joiden arvelivat parantavan paikallista karja-ainesta. Ayrshire-rodun kantakirja, the Ayrshire Cattle Society Herd Book perustettiin vuonna 1877.
Ayrshire Suomessa
Ensimmäinen varmasti tunnettu ayrshire-tuonti Suomeen on vuodelta 1845, jolloin Linderin veljekset ostivat Saksasta ayrshire-sonnin, lehmän ja hiehon. Vuosien 1847-1885 välisenä aikana valtio tuki merkittävästi eläinaineksen tuontia Suomeen. Tällöin maahan tuotiin useiden eri rotujen edustajia, mutta ayrshirea pidettiin erityisesti maamme olosuhteisiin sopivana. Ayrshire oli näihin aikoihin pääsemässä suureen suosioon Saksassa ja Hollannissa niin maidon- ja lihantuottajana kuin myös oivallisena vetojuhtana. Valtion varoin tuodut eläimet sijoitettiin eri puolille maata ns. siitoskarjoiksi, joihin kuhunkin kuului sonni ja kaksi lehmää. Tilanomistajan kanssa tehty sopimus sisälsi tarkat määräykset siitoskarjan hoidosta; mm. sonni tuli luovuttaa astutuskäyttöön 60 lähiympäristön lehmän kanssa vuosittain. Näin ajateltiin uuden rodun mahdollisimman nopeasti leviävän eri puolille maata.
Rodun kehityksen kannalta ehkä merkittävin maahantuonti tapahtui vuonna 1923, jolloin Rosenlewin suvun toimesta tuotiin maahan 33 hiehoa ja 6 sonnia. Nykyisten viiden tärkeimmän sonnilinjan kantaisistä peräti kolme on peräisin tästä tuontierästä: Sonnit South Craig Snowball, Dunlop Talisman ja Suontaka Earl Errant, joka oli samassa erässä tuodun lehmän poika. 1920-luvulla käytiin jalostajien keskuudessa ankara suuntataistelu, jonka tuloksena päätettiin rodun jalostusta jatkaa puhtaana. Vuonna 1924 suljettiin ruotsalaista perää olevat eläimet kantakirjan ulkopuolelle, jotta pysyttäisiin kansainvälisessä ayrshire-rodussa eikä jouduttaisi Ruotsin mallin mukaisesti kokonaan uuden rodun muodostumiseen ayrshiren tilalle.
15. tammikuuta 1901 perustettiin Suomalainen Ayrshire-yhdistys, Afvelsföreningen för Ayrshire-boskap i Finland, jonka tarkoituksena oli "muodostaa suomalainen ayrshire-karja, joka siitosarvoonsa ja tuotantokykyynsä nähden vastaa suuria vaatimuksia". Vuonna 1969 Suomen Ayrshire-yhdistys, Suomen Sianjalostusyhdistys ja Suomen karjanjalostusyhdistys yhdistyivät Suomen Kotieläinjalostusyhdistykseksi. Uusi yhdistys aloitti käytännön toimintansa v.1971. Viime vuosikymmenen organisaatiouudistukset muuttivat yhdistyksen edelleen Suomen Kotieläinjalostusosuuskunnaksi. Kansainvälisen jalostuskilpailun kiristyminen on lisännyt suomalaisen ayrshiren kehityspaineita varsinkin rakenteen osalta. Ayrshire- rodun jalostuksesta kiinnostuneet karjanomistajat perustivat syyskuussa 2000 Suomen Ayrshirekasvattajat – Finnish Ayrshire Breeders ry:n. Sata vuotta sitten muotoiltu päämäärä on edelleen ajankohtainen ja Ayrshirekasvattajien yhdistys haluaa omalla panoksellaan vauhdittaa sen saavuttamista.
60- ja 70-luvuilla tuotiin maahan ayrshire-rotuista pakastespermaa Englannista ja Yhdysvalloista. Amerikkalaissonnilla Selwood Betty's Commander tuntui oleva selvästi rakennetta parantava vaikutus, ja sen pojan Niemen Utun kautta polveutuvat hyvinä rakennesonneina tunnetut P.Eepa, G.Eskil, V.Emppu ja H.Etro. Vasta 1970-luvulla rotuun tuotiin vierasta verta ensin Norjasta ja myöhemmin myös Ruotsista. Näistä tuontisonneista suurin osa polveutui osittain ayrshirestä, poikkeuksena A.Lier, joka oli suurimmalta osaltaan täysin vierasta alkuperää. A.Lierin vaikutus ayrshireemme on ollut varsin suuri. Sen pojat ja myöhemmin nimenomaan siitä polveutuvat sonninemät ovat parantaneet maidon- ja lihantuotantokykyä, mutta samanaikaisesti oleellisesti heikentäneet utarerakennetta ja lypsettävyyttä.
Nykypäivän ayrshirejalostus tähtää entistä voimakkaammin yhteispohjoismaisen punavalkean rodun syntyyn. Jalostuspäätökset tehdään haluttujen ominaisuuksien perusteella eikä alkuperäisen ayrshire-rodun säilymistä pidetä enää ensiarvoisena. Kehittyneet jälkeläisarvostelumenetelmät mahdollistavat nopean perinnöllisen edistymisen halutuissa ominaisuuksissa. Painotukset eri ominaisuuksien välillä aiheuttavat kuitenkin jatkuvaa keskustelua. Suomen Ayrshirekasvattajat ry haluaa osaltaan tuoda esiin suomalaisten ayrshirejalostajien käytännön näkökulman niin jalostustavoitteiden asetteluun kuin jalostusohjelman toteutukseenkin. Ayrshire-rotu on menestynyt Suomen karuissa oloissa jo puolitoista sataa vuotta; karjanomistajien innostus rodun jalostukseen ja kaikkinaiseen edistämiseen turvaa sen säilymisen kilpailukykyisenä myös tuleville sukupolville.
Sari Alhainen
Lähteet:
Simonen Seppo: Suomen Ayrshireyhdistyksen historia
Holma Kauko: Suomen Ayrshirejalostuksen historia 1951-1981
Maijala Kalle: Jalostustyöllä tulosta, 100 vuotta naudan- ja sian jalostusta | |